Tietoa meistä

Yrityksen ensiaskeleet 1980-luvulla

Konepalvelun historia ylettää aina vuoteen 1984 asti, jolloin Osmo ja Inkeri Autio perustivat Juvan Konepalvelu Ky:n. Kaksi käsiparia sai paljon aikaan, kun Osmo korjasi ja huolsi moottoroituja koneita ja Inkeri hoiti reskontran pyörittämisen. Osmon korjausten laadun takasi Oy Brandt Ab:lta korjaamopäällikkönä hankittu vankka ammattitaito.

Yrityksen toiminta lähti etenemään trukkien suuntaan ja huoltoauto pörräsi laajalla reviirillä Etelä-Savossa huoltaen ja korjaten alueen yritysten trukkeja. Autioiden poika Kari pääsi heti pienenä poikana mukaan huoltokeikoille, josta kampesi innostus ja perustaidot konealaa kohtaan.

Trukkialan sähköistyminen toi uusia tuulia 1990- ja 2000-luvuilla

Trukkiala koki muutosta varhaisessa vaiheessa muuhun konealaan nähden. Sähkötrukit valloittivat maailmaa ja ottivat paikkansa tehtaissa ja muissa ympäristöissä, joista polttomoottoreiden pakokaasut ja meteli haluttiin karsia pois.

Sähköistynyt ala toi tullessaan uudenlaisia haasteita tekniikan ymmärtämiseen ja toimintatapoihin. Karia alan kehitys kiehtoi paljon ja yrittäjyys tarjosi mahdollisuuden lähteä kehittämään omaa osaamista ja tarjoamaan asiakkaille parempaa palvelua. Vuonna 2004 Kari Autio perusti Jukotech Ky:n yhdessä puolisonsa Tiinan kanssa.

Kari lähti kehittämään yritystoimintaa pikkuhiljaa oman näköisekseen. Tekevänä miehenä Kari ehti samalla pyörittää Road Racing -kisatiimiä ja toimia yrittäjänä trukkien maahantuojana. Tiina vielä tässä vaiheessa vannoi, ettei ikinä lähde päätoimiseksi yrittäjäksi.

2010-luvulla Jukotech Oy:n kasvuun alettiin panostaa

Yksi Jukotech Oy:n suurimmista muutoksista oli muutto Juvan Vehmaaseen, viitostien välittömään läheisyyteen vuonna 2014. Keskeinen sijainti tarjosi otolliset mahdollisuuden kasvuun. Karilla muutoksen vuosi kasvatti ajatusta tehdä työtä vain omassa yrityksessä.

2016 vuoden lopussa tehtiin päätös jättää muu yritystoiminta taakse ja keskittää kaikki energia ja osaaminen Jukotechiin. Lopulta Tiinakin pyörsi päätöksensä yrittäjyydestä ja antoi mahdollisuuden uudelle ammatille.

Yhdessä Kari ja Tiina, Jukotechin dynaaminen duo, vahvisti jo päätuotteidensa Avant-pienkuormaajien ja Leguan-henkilönostimien myynti-, vuokraus-, huolto- ja varaosatoimintaa.

Ensimmäinen kesätyöntekijä palkattiin ja hänestä kuoriutui luotettava työntekijä. Saku Kettunen jatkaa nykyäänkin asentajana Jukotech Oy:ssä. Yhteistyökuvioita vahvistettiin eri yritysten kanssa ja toiminta lähti merkittävään kasvuun.

Kesäkuussa 2018 myyntitiimiin saatiin vahvistusta, kun elävä legenda, Avant-myyntitykki Jorma Venäläinen, palkattiin mukaan Jukotech Oy:n porukkaan. Näkyvyyttä valtakunnan tasolla lisäsi Jyväskylän toimipisteen perustaminen Valttorin tiloihin.

Isoja muutoksia ja paikallista tunnustusta 2020-luvulla

Vuonna 2020 trukkiliiketoiminnasta päätettiin luopua ja trukkiasiakkaat pääsivät Suomen Konetalon hellään huomaan. Liiketoimintaa päätettiin suunnata Avant-pienkuormaajien sekä Leguan-henkilönostimien myyntiin.

Olimme jälleen muutoksen edessä, kun Avant päätti vuonna 2022 kehittää omaa jälleenmyyntiverkostoaan. Uusien Avanttien ja Leguanien myyntiliiketoiminta sekä Karin osaaminen myytiin Avant Tecno Oy:lle.

Kruununa huikealle yhteiselle matkallemme saimme Juvan Vuoden Yritys 2022 -palkinnon. Olemme erittäin kiitollisia kaikille, ketkä ovat olleet matkassamme mukana. Niin henkilökunnallemme, asiakkaillemme kuin yhteistyökumppaneillemme. Vain yhdessä kaikki tämä on tullut mahdolliseksi.

Jukotech Oy:n tulevaisuus näyttää hyvältä ja positiivisesti katsomme yhdessä eteenpäin, kohti uusia kuvioita. Olemme saaneet osaavaan työtiimiimme uusia jäseniä ja näemme tulevaisuudessa vakaan ja kehittyneen Jukotech Oy:n –  unohtamatta perheyrityksen juuria ja sitä tietotaitoa, mitä olemme yrittäjävanhemmiltamme saaneet.

Muistetaan jatkossakin pitää jalat maassa ja pää pilvissä!

VUOKRAUS

Vuokraamme AVANT-pienkuormaajat sekä henkilönostimet yrityksille ja yksityishenkilöille.

Vuokraus on järkevä ratkaisu tilapäiseen konetarpeeseen. Katso lista (linkki) vuokrattavista koneista tai ota yhteyttä ja kysy lisää!

Konsultoimme ja ratkomme asiakkaille erilaisia työkoneisiin liittyviä tarpeita ja ongelmia. Vankka kokemuksemme asiakaslähtöisestä työstä ja vahva kokemus erilaisista työkoneista, niin rakennustyömailla kuin tehdasympäristöissä, ovat luoneet henkilöstöllemme pohjan löytää toimivin ratkaisu asiakkaan tarpeisiin. Halvalla ei saa hyvää, mutta kallein ei ole aina paras ratkaisu!